Kuten lienee jo blogin lukijoille selvää, meidän reipas siilimiehemme syö hyvin. Niin hyvin että painonhallinta on se ainoa ongelma mikä meille Dinon kanssa on tullut. Dino saa kerran päivässä annoksen silkkitoukkia, sirkkoja, porkkanasosetta ja lisukkeena milloin mitäkin ötökkää tai sitten jauhelihaa (naudan tai kalkkunan), ja sen lisäksi sitten makupaloina jauhiksia (vain pieniä nykyisin kun isoja en ole viitsinyt ostaa ja oma farmi ei vielä tuota) ja raksuja. Raksuja annan ruokalusikallisen ain kun suljen rallisiilin aitaukseensa, saapahan jotain tekemistä heti ettei ahdistu niin paljoa siitä vapaudenriistosta. Raksukippoa meillä ei nykyisin ole ollenkaan, vaan raksut tarjoillaan viskaamalla ne ympäri aitausta. Joskus piilotan osan oikein vaikeisiin paikkohin, kuten esim. fleecen sisään tai hiekkalaatikkoon hiekan sekaan, ja toistaiseksi ei ole yhtään raksua jäänyt löytämättä. Eikä kuppiinkaan jää kuin säilyke-etanat, joita aina välillä koitan totuttelumielessä antaa. Samaiset etanat syödään kyllä kun hämätään niiden olevan jotain ihmisten ruokaa :) Eli jos joku menee jääkaapille tai muuten puuhaa keittiössä jotain, Dino pyörii jaloissa ja kerjää aika taitavasti. Sellaisessa tilanteessa etanan putoaminen lattialle 'vahingossa' takaa sen että varmasti se tulee syötyä, mutta kupista ne ei kelpaa. Psykologista pahaa ruokaa siis.

Mutta, kaiken edellämainitun lisäksi Dino saa joskus kanankauloja. Ne ovat sellaisia eläinkaupasta saatavia kuivattuja ällötyksiä, jotka saavat meidän herkkusuumme tekemään vaikka mitä. Kanankaulalla saa Dinon esim. selätettyä käsin koskematta! Herkkua pidetään ilmassa niin ettei se heti ylety siihen vaan joutuu kurottamaan, sitten lasketaan sen verran että saa hampaillaan otteen, ja sitten vaan vedetään kaulaa siilin yli siihen suuntaan mihin selkä näyttää. Sulavasti pyörähtää siili selälleen lattialle, ja pysyy siinä niin kauan kuin herkku on saatavilla. Se syö siis sujuvasti selällään, ja tästä ominaisuudestahan on hyötyä mm. tassutarkastuksissa ja muutenkin jos tarvitsee päästä koskemaan vatsapuolta. Ja Dinon ymmärrys riittää siihen, että jos se tietää kanankaulaa olevan saatavilla, se pysyy aloillaan pieniä aikoja palkkion toivossa.

Tajusin tuossa joitakin päiviä sitten mistä Dinon selänrapsuttelun lisääntyminen saattaa johtua. Sille oli piikkien tyveen kertynyt fleecestä nukkaa, samaan tyyliin kun juuriharjaan jää kuituja maton pesun seurauksena. Meillä oli käytössä punainen fleece (Ikeasta alle 4e) ja siitä peräisin olevaa nukkaa näytti piikkien välissä olevan enemmänkin kun vaan osasi katsoa. Ei sitten muuta kuin Dino syliin, kanankaulat lähelle ja pinsetit käteen. Hyvin lähtivät nukat, ja ruhtinaallinen palkkio seurasi, Dino kun makasi kiltisti sylissä koko operaation ajan.

Tässä lähikuva yhdestä nukkakertymästä, samalla näkee miltä selkänahka näyttää :)


Ja tässä sitten kuvasarja siitä miten HURRRJAN hyvää kanankaula on, Dino makaa koko toimituksen ajan sylissäni selällään:



Huom! Tässä pitää välillä pureskella, joten kanankaulasta pidetään etutassulla kiinni ettei paha Kati vie sitä kauemmaksi:




Hyvää oli!



Vielä lopuksi harvinainen tapahtuma: Dino teki vaahtiksen! Siilit tekevät vaahtiksia yleensä uusista, tarpeeksi oudon hajuisista/makuisista asioista. Annoin testimaisteluun fretin ruokaa, eli sellaisia hieman kissanruoan tapaisia kuivaraksuja. Kovasti oli kiinnostava maku, kun vaahtista pukkasi pitkään selällään maaten, kylki oli ihan fretinruoka-kuolaseoksessa toimituksen jälkeen:

Kuvassa muuten nolo juttu, vatsanseutu on kamalan likaisessa kunnossa koska pesulla ei ole käyty ainakaan kolmeen viikkoon... Dino lirauttelee sinne tänne ja hankaa mahaansa sitten samoihin paikkoihin, mm. sanomalehden painomuste sotkee kaunista vatsakarvaa. Samalla tietoisku biologian saralta: Poikasiilin pipu sijaitsee melkein keskellä vatsaa, se on siis tuo pieni vaaleanpunainen nappi mikä näkyy. Tuossa ei näy koko totuus, eli lisääntymispuuhiin sitten paljastetaan valtavan ulottuvuuden omaava työkalu. Harvoin sitä onneksi muulloin näytellään :)