Jopas on vierähtänyt aikaa viimeisimmästä elonmerkistä tässä blogissa. Jos keksin keinon millä Tritonin energiat saadaan muutettua orjan kirjoitusenergiaksi niin sitten tilanne paranee. Toistaiseksi ollaan kuitenkin minun olemattoman puhtini varassa :) Kesäloma oli ja meni, ja nyt on oltu avokin kanssa jo reilu kolme viikkoa töissä. Likimain sama aika mitä olen täällä pysynyt hiljaa, joten lienee turha kertoa että rankka on ollut paluu arkeen. Arki on tehnyt selväksi myös sen, että jos meinaa elää yhdessä tyytyväisen eepeen kanssa, niin on jaksettava seurustella sen kanssa joka ilta/yö. Jos haluaa vaihtoehtoisesti lemmikikseen egyptiläisen säärenpurijapirulaisen, niin kannattaa pitää siiliä aitaukseensa vangittuna pari päivää, ja jättää kontaktit ruoan antamiseen. Minä tein niin kun oli tuossa viime viikolla olevinaan kauheasti kaikkea menoa, eikä vielä rohkeus riittänyt siilin vapaaksi jättämiseen orjien ollessa poissa kotoa. Kolmantena päivänä kun astuin aitaukseen sisään antaakseni ruokaa puikulalle, se hyökkäili jalkojani kohti panssarivaunutyylillään ja kun käänsin selän sille niin se täräytti kunnon hampaanjäljet paljaaseen pohkeeseeni. Eli kun tilanne on eepeeasteikolla Todella Vakava, ei kannata yrittää viestiä näykkimällä leikkisästi varpaita/kantapäitä, vaan purraan sinne missä oikeasti sattuu. Ja voin kertoa, viesti tuli selväksi. Sitten sitä aikaa alkoi taas järjestyä, ja nyttemmin on rauha palannut taloon.

Muutamat ystävämme ovat käyneet katsomassa Tritonia, yhtä lukuunottamatta lähinnä kauempaa ihailemassa. Se yksi rohkea uskalsi antaa kättä pitkäkuonon haisteltavaksi, tietäen miten siinä todennäköisesti käy, ja niinhän siinä kävi että hampailla vähän kokeiltiin. Onneksi Dino harrastaa vain melko harmitonta näykkimistä, eli verille se harvoin puree, nytkin vain vähän maistoi. Lieneekö ollut vaahtiksen teko mielessä, koska tällä Rohkealla on kotonaan kolme kissaa ja varmasti siilin tarkkaan nuuhkunenään tulleet tuoksut herättivät kiinnostuksen. Viime perjantaina oli toinen mielenkiintoinen kohtaaminen, kun avokkini pikkuveli tuli kylään koiransa kanssa, ja mielenkiinnolla odotimme miten siili-koira -suhde toimii. Kyseinen sheltti nimeltään Veela rakasti edesmennyttä Pablo-siiliä yli kaiken, ja Pablo ei tapansa mukaan ollut siitä millänsäkään, antoi haistella ja olla lähellä. No nyt oli toinen ääni kellossa. Koira oli aivan innoissaan kun tajusi että taas on outo piikikäs talossa, mutta kun sylistä syliin saivat toisiaan haistella, ja Triton päästeli pahimmat pelottelupuhinansa, niin siitä eteenpäin Veela-raukka joutui luopumaan ystävyysajatuksista. Edelleen siili hiukan sitä kiinnosti, mutta koiran viisaudella se pysytteli kauempana. Se oli Dinon elämän ensimmäinen (ja toivottavasti ainoa) yö jonka se joutui viettämään pienimpään mahdolliseen tilaan suljettuna, eli kaapissaan, koska yön pimeydessä reuhuava piikkipallo olisi saattanut kiinnostaa koiraa liikaa ja sitten olisi ollut hampaat kirsussa..

Triton on hurjasta luonteestaan huolimatta seurallinen veijari, ja erittäin sympaattinen epeli. Joka ilta se vapaana ollessaan on siinä huoneessa missä muutkin, lähinnä se kuluttelee aikaansa juoksemalla hulluja spurtteja ympäriinsä, mutta aina välillä tullaan sohvan eteen moikkaamaan matojen toivossa. Eräänä iltana olin työhuoneessa suljetun oven takana eli siilivapaalla alueella, ja avokkini oli läppärinsä kanssa parvekkeella töitä tekemässä. Lähdin siitä sitten etsiskelemään piikkisukkulaamme, ja huhuilin ympäri eteistä, keittiötä ja olkkaria. Ei vaan siiliä näkynyt eikä kuulunut, vaikka miten huutelin. Parvekkeelta sitten löysin perheen miehet :) Toinen puuhasteli tietokoneella jotakin (jalat siilin ulottumattomiin toiselle tuolille nostettuna), toinen taas puuhasteli jotakin muuta parvekekukkiemme parissa - ja kummallakin oli sellainen ilme että pitikö tulla häiritsemään :)

Yksi asia joka edelleen minua hämmästyttää on Tritonin pohjaton ruoanhimo. Se on melko rasittavaa ruokkijalle, koska aina tuntuu että lautanen hotkaistaan tyhjäksi alkupalan omaisesti ja sen jälkeen ruokkijaa paheksutaan kun pääruoka jääkin saamatta. Faktat puhuvat riittävän ravinnonsaannin puolesta, koska painoa on ainakin tarpeeksi (tällä hetkellä noin 520g), mutta siilin vimmainen ruoanmetsästys saa välillä orjan heltymään matolaatikon antimien ylenmääräiseen jakeluun. Madoilla Dinoa on 'koulutettu', ja se tulee nimeään huudettaessa useimmiten luokse, vaikka olisi toisella puolella huushollia. Myöskin raatotempun se tekee mukisematta joka kerta kun sen kaataa. Temppuhan tehdään niin, että istutaan lattialle, otetaan mato lusikkaan ja huudetaan Dino paikalle. Nykyisin se juoksee samoilla vauhdeilla suoraan syliin, ja sitten vaan tönäistään siili selälleen. Se on siinä niin kauan kun pitää madon putoamista suuhun todennäköisenä, mutta sitten kierähtää pois jos matolaatikkoa ei enää näy. Eräänä iltana katselin telkkarista jotakin samalla kun leikin Dinon kanssa. Parit raatotemput se oli tehnyt jo, ja nostin sen pois sylistä koska matokiintiö oli mielestäni täynnä. Ajatuksissani jäin tuijottamaan ruutua matolaatikko toisessa kädessä ja lusikka toisessa, enkä häiriintynyt edes syliin uudelleen kiipeävästä siilistä. Siinä vaiheessa hätkähdin, kun huomasin Tritonin olevan selällään sylissäni! Itse se siihen oli kellahtanut, mutta menetelmä jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Olen yrittänyt saada sen toistamaan omaraatotemppunsa, mutta ei ole toistaiseksi näkynyt. Todennäköisesti se on vaan kurkotellessaan pyllähtänyt ympäri, koska ihan niin fiksuksi en sitä usko että tahallaan olisi selälleen käynyt, vaikka miten on matoja tarjolla :)

Triton pääsi muuten jo toisen kerran esittäytymässä siiliyhdistyksen promotapahtumassa! Tällä kertaa olimme siilistiporukalla hiljattain avatussa Bug's eläinkaupassa. Siellä meitä taas oli lauma innokkaita ja aktiivisia siilistejä, ja erittäin kivaa oli! Henkilökunta oli hurjan mukavaa porukkaa, tykkäsivät piikkipalloistamme kovasti, ja samoin kiinnostuneita asiakkaitakin kävi runsaasti tutustumassa siileihimme. Triton on elementissään tuollaisissa uusissa tilanteissa, koska se ei pelkää eikä arastele vieraassa ympäristössä. Se puuhailee omiaan muovisessa boksissaan vaikka uteliaita silmäpareja tuijottaisi puolen metrin päästä. Myös sirkkajahdit ovat yhtä hurjia näytöksiä kuin kotioloissakin, joten taas tuli siilien hyönteisruokavalio tutuksi monelle vierailijalle. Täytyy katsoa jos 27.8.06 lähtisimme Pirkanmaan Nakertajien Elonäyttelyynkin taas siilitietoutta levittämään, sinnekin on Siiliyhdistys taas kutsuttu.

Jaahas, maa kutsuu Katia... Olohuoneessa kolisevat aidat siihen malliin että Arvon Siili on NÄLKÄINEN. Tämä on kyllä se paras hetki päivässä :)