Päätin tänään laittaa jättijauhisfarmin pystyyn. Ne madot on Dinon mieleen, mutta koska ovat aika rasvaisia ja rasvaisen hintaisia eläinkaupasta ostettuna, on niiden osuus ruokaympyrästä ollut aika pieni. No sain ihanalta kanssasiilistiltä eli Pirreltä 8 jättiksen kuoriaista, jotka hänellä olivat vahingossa päässeet madoista kehittymään, eikä aikomusta farmin perustamiseen ollut. No, minulla farmi oli vasta sillä asteella, että madot oli laitettu pahvimukeihin omiin yksiöihinsä miettimään muodonmuutosta, ja nyt viisi matoa kuudesta on rauhottunut jo ns.C-asentoon, eli makaavat kippuralla paikallaan. Siitä sitten jossain vaiheessa nahka huitastaan yltä ja ollaan pitkät tovit kotelovaiheessa, josta sitten aikojen kuluttua kuoriutuu musta hurjan näköinen kuoriainen. Sain siis lentävän lähdön farmiini Pirren avulla :) Mutta tänään siis aamupäivällä pienessä krapulassa aloin turpeita ja orkideamultia laitella muoviterraarioon, jonne sitten siirsin vilkkaat kuoriaiset. Dino on siitä hassu yöeläin, että se ei paljon yöeläimmyydestään piittaa vaan herää aina kun jotain mielenkiintoista olkkarissa tapahtuu. Niin nytkin. Aurinko paistoi kauniisti olohuoneen ikkunasta ja meidän yöeläimemme kirmaili matolaatikkojen ympärillä kuin heikkopäinen. Ja kuin Dinon iltarukoukset olisivat käyneet toteen: yksi koppis oli erittäin huonovointinen! Se makasi liikkumattomana, ja liikutteli vain vaivoin raajojaan kun sitä lusikalla tökki. Koppiksen kohtalo sinetöitiin ja nostin sen laatikosta matolle. Dino loikkasi esiin ja miettimättä yhtään päästi henkitoreissaan olleen kuoriaisen tuskistaan, rouske vaan kävi kun herkkupala katosi parempiin suihin. Kauheaa kuultavaa...


Kun koppislaatikko oli valmis, annoin Dinon tutustua siihen. Se yritti kaivautua sinne alakautta ja sai villamatosta kauheat nukat irti kaivurikäpälillään, sitten se yritti tietysti kiivetä boksiin mutta eihän pikkusiilin mitta riittänyt ja lopulta se yritti voimiensa takaa puskea boksia panssarivaunutyylillään. Mistään ei ollut apua, ja ilme oli kyllä melkoisen alistunut ja surkea, kuten seuraavasta kuvastakin näkyy (kaiken lisäksi wc-paperirullan päällä elvistelee koppis, varmaan ihan vaan ärsyttääkseen toivotonta siiliä):



No, sitä ei kauaa surtu kun piristin piikkimiestä muutamalla pikkujauhiksella. Laitoin mm.  hiekkalaatikon katolle madon lusikassa niin että Dino näki tapauksen, ja koitin ottaa kuvaa kun se hakee sen. Tuon hiekkiksen katolla Dino piipahtelee ilman syytäkin usein tähyilemässä, ja kipuaa sinne yllättävän ripeästi ollakseen tuollainen pampula. Tässä vähän heikosta kulmasta punnerruskuva, parempaa en saanut. Kuva muuten ei ole tärähtänyt, siilillä vaan on sen verran vauhtia että se siltä näyttää:


Ja tässä voittajafiilis, mato on jo tuulensuojassa:

Alashyppäyksen yritin myös ikuistaa, mutta eipä vanha kamerarassukka pysynyt perässä. Voi kertoa että sieltä tullaan nopealla 'hyppy tuntemattomaan' -tyylillä alas :)


Tykkään kovasti kun Dino kiipeilee sylissäni, ja kävin pukaisemassa lempparikiipeilypyjaman päälleni. Sitten vaan lattialle polvilleni kamera toisessa kädessä ja madot toisessa. Olen mieluummin nykyään polvillani kuin suorin jaloin istuen, koska siilin kipuamistekniikka on parantunut ja polvillani ollessani se joutuu hieman enemmän punnertamaan päästäkseen syliin. Matojen eteen on siilin työnsä tehtävä! Piikikkäillä ystävillämme on muuten loistava apu kiipeämiseen, nimittäin kun piikistön tukee 'rotkon' vastapäiseen seinään niin siitä saa työntöapua ja homma käy helposti. Tässä kuva kun Dino kiipeää piikkitekniikalla syliini:



Ja tässä sitä joutuukin ihan tassuvoimin saman homman tekemään, onnistuu se toki niinkin vaikkakin hieman hitaammin:



Ja tässä sitten ollaan sylissä ja ihmetellään että mihinkäs sitten seuraavaksi:



Ja tässä sellainen rallikuva, eli Dino elementissään ravaamassa olkkarin lattialla. Normaalisti reitti kulkee tv-tason takaa seinänvierustaa pitkin tässä kuvassa selkäni taakse jäävälle sohvalle asti ja sen editse tai takaa toista seinustaa taas tv-tasolle, mutta tässä olen huudellut Dinon hakemaan matoa ja reitti on oikaistu suoraan kohti ääntä:




Vielä lopuksi kuva parin viikon takaisesta Pirkanmaan nakertajien elonäyttelystä Pirkkahallista, minä itse istun tuolla väkijoukon keskellä muovisessa lasten uima-altaassa:

(kuva: Tarmo Pajunen)

Tritonin lisäksi esittäytymässä oli vain kaksi siiliä (Daim ja Nukka) ja kyllä oli siileillä rankka urakka edustaa niin suurelle yleisölle koko päivän ajan! Mutta hienosti selvittiin, ja varmasti kymmenille jyrsijä- ja kaniharrastajille tulivat lemmikkisiilitkin tutuksi. Siili tuntuu olevan kovin kiinnostava ja sympaattinen eläin kovin monen suomalaisen mielestä, ja suurella osalla on eurooppalaisesta siilistä paljon muistoja ja kokemuksia. Siellä sitten juteltiin näyttelykansan kanssa päivä niin lemmikkisiilien hoidosta kuin villisiilienkin ruokinnasta ja talvipesistä ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Kivaa oli taas kerran!