Toissapäivänä päätin tehdä Tritonin asumukseen suursiivouksen. Yleensä siivoan kivuttomasti vain osion kerrallaan, ei siilikään ahdistu kun ei koko kämppä muutu kerrasta. Nyt nakkasin pesukoneeseen noin 70% kaikista tekstiileistä, eli muovitettuja froteita jotka toimivat mukavana alustana ja fleecejä joita on ripoteltu sinne tänne aitaukseen ja pesämökkeihin pehmusteiksi. Sitten vaan siivoamaan. Olen päätynyt tämän kakkaroopen kanssa siihen, että kankaan sijasta sanomalehteä laitetaan pahimpiin paikkoihin, koska ne likaantuvat parissa päivässä jo aivan hirveiksi. Nyt keräsin kaikki sanomalehdetkin pois, ja aloin puhdistustyön. Rikkalapio + sviipperi (ei siis perinteinen harja vaan sellainen tiivis vaahtomuovilasta) on mainio väline irtomoskan poistoon, ja rikkaimurilla sitten käyn vielä nurkat sun muut likaa piilottelevat sopet läpi. Triton tietysti heräsi siivoukseen, ja pyöri jaloissa minkä kerkesi. Imurin se luokitteli joko uhkaksi tai leikkikaveriksi, koska seurasi tiiviisti perässä ja yritti purra ja raapia sitä kumista suulaketta. Ja kun rätin kanssa vielä pyyhin lattian, sitäkin oli kiva jahdata. Hankalaa mutta hauskaa siis oli siivous kun tämä äidin pikku apulainen hääräsi innolla mukana.

Siilikerrostalon eli kaapin siivous olikin sitten tosi hankalaa. Kun pleksioven avaa, pääsee itse käsiksi kaapin sotkuihin  mutta lattialla pyörivä ADHD-siili pääsee myös käsiksi alimman kerroksen ruokavarastoon. Koitin aluksi vaan tyrkkiä panssarivaunua muistuttavan puhisevan maanvaivan sivummalle, mutta hetken päästä se taas oli joko repimässä raksupussia tai tunkemassa kissanhiekkapussin taakse jossa säilyttelen kanankauloja. No sitten jossain vaiheessa se sai survottua itsensä perälle asti ja reuhtoi vimmaisena kanankauloja pussista. Annoin sille yhden sen lempparitunneliin, ja lopulta laskeutui siivousrauha. Raivokas järsiminen vaan kuului pahviputkesta. Löysin muuten myöhemmin putkesta kaksi puhtaaksi kaluttua kaularankaa, eli ilmeisesti se oli onnistunut ryöstämään toisen kaulan huomaamattani.

Illan tullen joskus yhdeksän maissa päätin lähteä pikkuiselle iltalenkille polkupyörällä, siis juuri ennen sitä aikaa kun Triton heräilee ja pääsee normaalisti aitauksestaa vapaaksi asuntoon. Suuntasin kohti avokkini bändin treenikämppää, joka sijaitsee keskustassa, meiltä noin kolmen kilometrin päässä. Ei siis mikään hikilenkki, lähinnä mukavaa ulkoilua :) Ukkokulta oli jo pari pitkää päivää treeniksellä viettänyt äänitellen erään Tamperelaisen bändin sinkkua, ja odotin näkeväni muusikot työssään. Perillä minua odottikin hilpeä virvoitusjuomista ja biljardista nauttiva seurue: äänitykset olikin saatu jo purkkiin. Tunnelma oli erityisen mukava, ja jäin sitten itsekin sinne virvokkeita nauttimaan. Mielessä oli kyllä että siilin ruoka-aika oli yleensä ollut joskus yhden maissa, mutta ajattelin että ei kai se nyt parin tunnin viivystä edes huomaa. Kuinkä väärässä sitä voi ihminen olla.

Kolmen maissa kotiuduimme, ja perillä odottivat Tritonin järjestämän mielenosoituksen jäljet järkyttävää heitteillejättöä kohtaan. Se oli murtautunut aitauksestaan työntämällä painavat puuhyllyt sivuun, toki ensin oli kyllä lämmitellyt lihaksiaan suureen voimankoitokseen silppuamalla kaikki aitauksen nurkissa olleet sanomalehdet. Painava aitaus oli siis siirretty, ja omasta mielestään ilmeisesti nälkäkuoleman partaalla ollut ressukka oli kaatanut lihavia jauhomatoja sisältävän matolaatikon lattialle, ja syönyt kerrankin rajoituksetta näitä herkullisia ja rasvaisia matoja. Kaikkia se ei ollut jaksanut, eli osa madoista oli edelleen lattialla kaurahiutaleiden seassa ja loput ties missä. Maton ja sohvan alta niitä löysin, yksi kiipesi pitkin seinää. Kasasin löytämäni madot takaisin laatikkoonsa ja aloin etsiä henkisesti loukattua piikikästä.

Voi epätoivo. Kaikki ovet olivat olleet auki. Koko kotimme oli siis ollut Tritonin temmellyskenttänä, myös ne tilat joihin se ei normaalisti pääse, eli kylppäri, sauna, makuuhuone ja työhuone. Etsin vimmatusti kaikkialta eikä missään vilaustakaan siilistä. Piikkejä ja kakkoja kyllä löysin sieltä täältä eli 'Triton was here' -viesti tuli selväksi. Etsittyäni reilun puolituntia kaikkialta, alkoi jo usko loppua. Paniikki teki tuloaan ja mielessä kävi jopa lähteä naapureiden ovikelloja soittelemaan jos vaikka siilien Houdini olisi jotenkin saanut oven auki ja lähtenyt kotoa. Onneksi kuitenkin jätin sen tekemättä, koska ei siili nyt millään olisi voinut ulos päästä. Niin ja kaiken huipuksi lopen uupunut avokkini oli mennyt heti kotiin päästyämme nukkumaan, ilmeisesti ajatellen että Triton on kaiken sen pahan jo tehnyt mitä pystyy eikä siitä kannata peliverkkareita repiä. Hän siis tuhisi tyytyväisenä sängyssä kun minä konttasin polvet kipeinä pitkin lattioita. Olin kiukkuinen siis siilille ja miehelle.

Kun sitten vielä kerran konttasin työhuoneen pöydän alla johtoviidakossa, kuului yhtäkkiä vaimea tuhahdus akustiikan takia työhuoneessa seinää vasten nojaavan patjan uumenista. Patja sijaitsee ikkunan alla pöydän takana, ja se on ulkonäkösyistä päällystetty mustalla kankaaalla. Olin patjan takaa jo kertaalleen etsinyt, mutta sieltä puhina kuitenkin kuului kun patjaa liikuttelin. No näppärästi Triton oli piiloutunutkin sinne patjan ja kankaan väliin, oli sinne sammunut yöllisten syöminkiensä uuvuttamana. Se oli niin täyteen itsensä ahtanut, että oli silminnähden pullistunut ja hyvin raukea. Ei edes jaksanut pahemmin vastustella kun nappasin sen käsiini. Oli ihan pakko punnita se, ja todella järkyttävät lukemat vaaka näytti: hiukan yli puoli kiloa! Suursyömäri oli siis lihonnut yhdessä vuorokaudessa melkein 10%, eikä olo näyttänyt hyvältä. Huoli painoi sydäntä, sillä koskaan en ollut Tritonia vielä noin surkeassa kunnossa nähnyt: kaikki sähäkkyys oli tiessään kun se piikkinuttu kiristäen lyllersi mökkiinsä jatkamaan uniaan.