sunnuntai, 10. joulukuu 2006

Evakkomatka, Artturi-isän tapaaminen sekä torakat

Onpas pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoittelin! Tässä välissä on tapahtunut valtavan paljon, ikäviäkin asioita myös. Dinon kannalta ikävintä oli se, kun laminaattilattiassamme todettiin valmistusvirhe ja meille tuli remppaukkeli vaihtamaan sen. Olohuone, keittiö ja eteinen siis piti tyhjentää huonekaluista ja siilistä & sen tavaroista myös. Kaikkea irtaimistoa roudattiin huoneesta toiseen remontin edeltä, paitsi siili joka roudattiin vessaan. Remontti ei kestänyt kuin kaksi päivää, mutta sen jälkeen meni varmaan noin kolme viikkoa ennen kuin siiliaitaus ja kerrostalokaappi oli takaisin omalla paikallaan olkkarin nurkassa. Aluksi Dino oli surullinen, yksinäinen ja pelokas uudessa asunnossaan (kylppäri & sauna), ja vietti aikaansa oven eteen asetettua aitaa vasten nojaillen. Aina kun vessaan meni, se innoissaan kieppui jaloissa ja koitti kiivetä syliin. Pöntöllä istuessa piti tottua iloiseen seuralaiseen, sillä yleensä Dino tuli istumaan jalan päälle ja halasi etujaloillaan säärtä yrittäessään kiivetä ylöspäin. Aluksi se huomionhaku oli kovin hellyyttävää, mutta pian muuttui rasittavaksi, kun hetken rauhaa ei saanut. Sitten kun siili lakkasi saamasta huomiota, se alkoi purra varpaita. Meillä käytiin sitten vessassa kengät jalassa. Saunomisen aikana se saattoi tulla ovensuuhun kurkkimaan, mutta ei ikinä sisälle, lisää turvaväliä se otti kun siirryttiin suihkun puolelle.

Onneksi paluu normaaliin arkeen palautti kiukkuisen siilin ennalleen mukavaksi puuhapeteksi. Tosin sen alue pieneni alle puoleen entisestä, kun olohuone rajattiin muusta huoneistosta portilla. Tämä ratkaisu onkin ollut loistava, siivoamista on enää noin 20 neliötä, ja meillä ihmisillä on halutessamme omaa rauhaa. Dino kyllä juoksee aina portille odottamaan kun huomaa jonkun olevan liikeellä. Myös sen nimen huutaminen mistä päin kämppää tahansa saa sen kirmaamaan portille, makupalojen toivossa tietenkin :) Dinon isä Artturi kävi omistajineen kylässä alkusyksystä, ja sepä oli mielenkiintoinen vierailu! Isä ja poika pääsivät tutustumaan toisiinsa vain eri syleistä, koska näin tulisien tyyppien välillä olisi saattanut syntyä kahakka, eikä haluttu ottaa riskiä. Siinä vaihdettiin kokemuksia ja vinkkejä ja räpsittiin paljon siilikuvia. Siilejä syliteltiin myös kovasti, varsinkin Artturin omistaja Suvi sai Dinon rauhoittumaan syliinsä pitkäksi aikaa. Artturi pääsi tutustumaan muksunsa asuntoon, ja innokkaasti se tutki paikkoja, tsekkasi varmaan että pojalla on asialliset olot :) Sekin hyöty tapaamisesta oli, että tajusin kullanmurumme olevan karvan verran pullukka (Artturi oli Dinoon verrattuna tosi solakka ja siro), ja meillä pienenivät Dinon ruoka-annokset entisestään. Nyt ollaan saatu paino alle puolen kilon, pahimmillaan se oli 560 gramman tienoilla.

Melko pian vierailun jälkeen koneestani poksahti kovalevy. Siitä seurasi maansuru ja itsesyytösten vyöry, ja tästä eteenpäin varmaan säntillisemmin tulee otettua varmuuskopioita. Tässä ainoa kuva mikä isukin vierailusta säästyi, sen olin vahingossa lukinnut kamerassa, eli se säilyi siellä kun muut kuvat menivät kovon mukana bittitaivaaseen.
293991.jpg
Vasemmalla Artturi ja oikealla meidän Dino. Dinon pieni ylipaino näkyy tässäkin, 'hiusraja' on jotenkin kauempana ja pää näyttää suurelta. Dino kyllä taitaa olla voimakasrakenteisempi kuin isänsä, mutta ylimääräistäkin on.


Niin ostettiin sitten uusi kovalevy, ja asennuksen jälkeen paljastui iloinen yllätys! Avokkini Tarmo oli kuin olikin jossain vaiheessa varmuuskopioinut kuvakansion toiselle kovalevylle, mutta viimeisimmät kuvat eivät olleet siellä koska se levy oli täyttynyt. Eli en menettänytkään kuin arviolta kolmen kuukauden ajalta kuvia, eli ainoastaan Dinon kuvia. Ja niitähän saa lisää ;)


Tässä vielä Artturin omistajilta saatu vinkki käytännössä, eli kynsien leikkaus porkkanasoseen avulla:
293994.jpg
Porkkanasose vie Dinon transsin kaltaiseen tilaan, kynnet sai leikata aivan rauhassa niin kauan kuin sosetta lautasella riitti. Korostan tässä vielä että Semper on Se Oikea sose :)

Herkuista puheen ollen, meillä oli myös Tampereen siilistien kesken tapaaminen, jossa Dino pääsi ensi kertaa torakan makuun. Eräs ystävällinen kanssasiilisti Juulia lahjoitti Dinolle yhden jättiläistorakan, ja sen syömisestä saatiin ihan video, kun kyläilypaikasta löytyi videokamera! Laitan sen näytille piakkoin, kunhan avokki saa ensin editoitua siihen tekstit ja musiikit. Ei tosiaan tarvinnut Dinolle kertoa mitä torakalle pitää tehdä, sen verran pedon vaistoja löytyy että valtava hyönteinen pääsi hengestään hyvin nopeasti ja samalta istumalta koko otus päätyi siilin vatsaan. Näytti olevan todella suurta herkkua, ja paineet kasvoivat näiden inhottavien ötököiden hankinnan suuntaan :/ No, jonkun aikaa asiaa mietittyäni tilasin Turkulaiselta matelija- ja siiliharrastajalta koe-erän madagaskarin sihisevää torakkaa. Tarkempi kertomus lajista ja sen elintavoista löytyy piakkoin tuolta ruokaesittelykansiosta, mutta tässä pari kuvaa alkupaloiksi :)

294009.jpg
Porukka pitää palaveria munakennon päällä, samalla yksi ei pysy nahoissaan kuvan alareunassa.

294015.jpg
Tässä Dinon ensimmäinen kohtaaminen madagaskarin sihisevän torakan kanssa turvallisesti muovisessa Smartboxissa. Torakka on tuo riekale tuolla siilin suussa.

maanantai, 25. syyskuu 2006

Pitkäkorvaisen ahmatin ruokailua lähikuvina

Kuten lienee jo blogin lukijoille selvää, meidän reipas siilimiehemme syö hyvin. Niin hyvin että painonhallinta on se ainoa ongelma mikä meille Dinon kanssa on tullut. Dino saa kerran päivässä annoksen silkkitoukkia, sirkkoja, porkkanasosetta ja lisukkeena milloin mitäkin ötökkää tai sitten jauhelihaa (naudan tai kalkkunan), ja sen lisäksi sitten makupaloina jauhiksia (vain pieniä nykyisin kun isoja en ole viitsinyt ostaa ja oma farmi ei vielä tuota) ja raksuja. Raksuja annan ruokalusikallisen ain kun suljen rallisiilin aitaukseensa, saapahan jotain tekemistä heti ettei ahdistu niin paljoa siitä vapaudenriistosta. Raksukippoa meillä ei nykyisin ole ollenkaan, vaan raksut tarjoillaan viskaamalla ne ympäri aitausta. Joskus piilotan osan oikein vaikeisiin paikkohin, kuten esim. fleecen sisään tai hiekkalaatikkoon hiekan sekaan, ja toistaiseksi ei ole yhtään raksua jäänyt löytämättä. Eikä kuppiinkaan jää kuin säilyke-etanat, joita aina välillä koitan totuttelumielessä antaa. Samaiset etanat syödään kyllä kun hämätään niiden olevan jotain ihmisten ruokaa :) Eli jos joku menee jääkaapille tai muuten puuhaa keittiössä jotain, Dino pyörii jaloissa ja kerjää aika taitavasti. Sellaisessa tilanteessa etanan putoaminen lattialle 'vahingossa' takaa sen että varmasti se tulee syötyä, mutta kupista ne ei kelpaa. Psykologista pahaa ruokaa siis.

Mutta, kaiken edellämainitun lisäksi Dino saa joskus kanankauloja. Ne ovat sellaisia eläinkaupasta saatavia kuivattuja ällötyksiä, jotka saavat meidän herkkusuumme tekemään vaikka mitä. Kanankaulalla saa Dinon esim. selätettyä käsin koskematta! Herkkua pidetään ilmassa niin ettei se heti ylety siihen vaan joutuu kurottamaan, sitten lasketaan sen verran että saa hampaillaan otteen, ja sitten vaan vedetään kaulaa siilin yli siihen suuntaan mihin selkä näyttää. Sulavasti pyörähtää siili selälleen lattialle, ja pysyy siinä niin kauan kuin herkku on saatavilla. Se syö siis sujuvasti selällään, ja tästä ominaisuudestahan on hyötyä mm. tassutarkastuksissa ja muutenkin jos tarvitsee päästä koskemaan vatsapuolta. Ja Dinon ymmärrys riittää siihen, että jos se tietää kanankaulaa olevan saatavilla, se pysyy aloillaan pieniä aikoja palkkion toivossa.

Tajusin tuossa joitakin päiviä sitten mistä Dinon selänrapsuttelun lisääntyminen saattaa johtua. Sille oli piikkien tyveen kertynyt fleecestä nukkaa, samaan tyyliin kun juuriharjaan jää kuituja maton pesun seurauksena. Meillä oli käytössä punainen fleece (Ikeasta alle 4e) ja siitä peräisin olevaa nukkaa näytti piikkien välissä olevan enemmänkin kun vaan osasi katsoa. Ei sitten muuta kuin Dino syliin, kanankaulat lähelle ja pinsetit käteen. Hyvin lähtivät nukat, ja ruhtinaallinen palkkio seurasi, Dino kun makasi kiltisti sylissä koko operaation ajan.

Tässä lähikuva yhdestä nukkakertymästä, samalla näkee miltä selkänahka näyttää :)
198131.jpg

Ja tässä sitten kuvasarja siitä miten HURRRJAN hyvää kanankaula on, Dino makaa koko toimituksen ajan sylissäni selällään:
195497.jpg
195512.jpg

Huom! Tässä pitää välillä pureskella, joten kanankaulasta pidetään etutassulla kiinni ettei paha Kati vie sitä kauemmaksi:
195514.jpg
195509.jpg
195511.jpg

Hyvää oli!
195515.jpg


Vielä lopuksi harvinainen tapahtuma: Dino teki vaahtiksen! Siilit tekevät vaahtiksia yleensä uusista, tarpeeksi oudon hajuisista/makuisista asioista. Annoin testimaisteluun fretin ruokaa, eli sellaisia hieman kissanruoan tapaisia kuivaraksuja. Kovasti oli kiinnostava maku, kun vaahtista pukkasi pitkään selällään maaten, kylki oli ihan fretinruoka-kuolaseoksessa toimituksen jälkeen:
195503.jpg
Kuvassa muuten nolo juttu, vatsanseutu on kamalan likaisessa kunnossa koska pesulla ei ole käyty ainakaan kolmeen viikkoon... Dino lirauttelee sinne tänne ja hankaa mahaansa sitten samoihin paikkoihin, mm. sanomalehden painomuste sotkee kaunista vatsakarvaa. Samalla tietoisku biologian saralta: Poikasiilin pipu sijaitsee melkein keskellä vatsaa, se on siis tuo pieni vaaleanpunainen nappi mikä näkyy. Tuossa ei näy koko totuus, eli lisääntymispuuhiin sitten paljastetaan valtavan ulottuvuuden omaava työkalu. Harvoin sitä onneksi muulloin näytellään :)

tiistai, 12. syyskuu 2006

Onni.

Tänään  se tapahtui. Harvoin nähty syliin rauhoittuminen tapahtui tänään, ja kaiken kukkuraksi Dino otti nokoset sylissäni!

Illansuussa herätessään Dino oli hieman väsyneen näköinen, ilmeisesti huonosti nukuttu päivä takana, ja se haukotteli kahdesti oikein makeasti. Se ei siis yleensä haukottele enää sen jälkeen kun on makuupaikkansa jättänyt. Otin sen sitten fleecen sisällä syliin, ja tänään oli kuin olikin sellainen päivä että sai koskea :) Harvinaista tämän puhina & piikittelysiilin tuntien on se, kun piikikäs selkänahka on ihan pehmeä ja veltto, eli sitä saa myllyttää sormilla mielin määrin. Uskomaton fiilis! Istuskelin tuossa lattialla pitkän tovin, välillä Dino haki asentoa ja välillä taas röhnötti. Sitten mulla puutui pylly ja nousin tuolille, eikä siltikään siili hermostunut. Siinä sitten koitin olla liikkumatta ja hengittämättä, ja siihen nukahti pikkuinen piikkihirmu. Oli pakko yrittää kasvattaja-Tiialle asiaa yhdellä kädellä hipihiljaa ircciin kertoa, niin ainutkertaista tämä meillä oli. Avokki yritti ottaa kuviakin, mutta jätettiin se touhu kun vain salamalla sellaisia tuli, eikä nukkuva yleensä välitä salamavaloista. Tässä nyt pari kuvaa kuitenkin, näissä on kyllä jo simmut vähän auki. Tuo oranssi on mun pusero, punainen kangas on Dinon sylifleece.
184383.jpg

184382.jpg
(Jos näitä kuvia eksyy joku valkovatsasiilin omistaja katsomaan, niin ihmettelee varmaaan mitä tässä nyt vaahdotaan. Tiedän kyllä että vv:t saattavat olla tuollaisia ihan joka päivä. Mutta minulle, vauhti-eepeen orjalle tämä oli ainutlaatuisen hieno hetki.)


Kävin eilen muuten ostamassa Dinolle kokeeksi pienille koirille tarkoitetun possun luun. Sellainen snacks-tyyppinen aika ällön näköinen pötikkä. Kun sitten illalla sain luun paketista pois, Dino lähes repi sen käsistäni ja alkoi vimmatusti raadella luuta. Näky oli niin hurja että kuvaa oli taas yritettävä. Kun lähestyin kameran kanssa, lähti siili luu suussa pakenemaan aina vähän kauemmaksi. Lopulta se oli melkein huoneen nurkassa aitauksessaan, ja siellä keskittyi sitten luuhun niin että sain kuvankin. Tässä näkyy taas kauniit valkoiset naskalit:
184504.jpg

Tällaisella käytöllä luulen naskalien pysyvänkin puhtaina ja terveinä, sen verran saivat pikkukirveet töitä :) Voihan olla että hurjat villisiilissessiot edellisenä iltana saivat aikaan tämän päiväisen lötköpötkö-sylisiiliyden. Ainakin uusien virikkeiden osalta eilinen ilta oli onnistunut. Tätä kirjoittaessani saa luu taas kyytiä, sylisiiliys taisi olla Dinon mielestä vähän nörttien hommia.

sunnuntai, 10. syyskuu 2006

Matofarmari / messuedustaja

Päätin tänään laittaa jättijauhisfarmin pystyyn. Ne madot on Dinon mieleen, mutta koska ovat aika rasvaisia ja rasvaisen hintaisia eläinkaupasta ostettuna, on niiden osuus ruokaympyrästä ollut aika pieni. No sain ihanalta kanssasiilistiltä eli Pirreltä 8 jättiksen kuoriaista, jotka hänellä olivat vahingossa päässeet madoista kehittymään, eikä aikomusta farmin perustamiseen ollut. No, minulla farmi oli vasta sillä asteella, että madot oli laitettu pahvimukeihin omiin yksiöihinsä miettimään muodonmuutosta, ja nyt viisi matoa kuudesta on rauhottunut jo ns.C-asentoon, eli makaavat kippuralla paikallaan. Siitä sitten jossain vaiheessa nahka huitastaan yltä ja ollaan pitkät tovit kotelovaiheessa, josta sitten aikojen kuluttua kuoriutuu musta hurjan näköinen kuoriainen. Sain siis lentävän lähdön farmiini Pirren avulla :) Mutta tänään siis aamupäivällä pienessä krapulassa aloin turpeita ja orkideamultia laitella muoviterraarioon, jonne sitten siirsin vilkkaat kuoriaiset. Dino on siitä hassu yöeläin, että se ei paljon yöeläimmyydestään piittaa vaan herää aina kun jotain mielenkiintoista olkkarissa tapahtuu. Niin nytkin. Aurinko paistoi kauniisti olohuoneen ikkunasta ja meidän yöeläimemme kirmaili matolaatikkojen ympärillä kuin heikkopäinen. Ja kuin Dinon iltarukoukset olisivat käyneet toteen: yksi koppis oli erittäin huonovointinen! Se makasi liikkumattomana, ja liikutteli vain vaivoin raajojaan kun sitä lusikalla tökki. Koppiksen kohtalo sinetöitiin ja nostin sen laatikosta matolle. Dino loikkasi esiin ja miettimättä yhtään päästi henkitoreissaan olleen kuoriaisen tuskistaan, rouske vaan kävi kun herkkupala katosi parempiin suihin. Kauheaa kuultavaa...


Kun koppislaatikko oli valmis, annoin Dinon tutustua siihen. Se yritti kaivautua sinne alakautta ja sai villamatosta kauheat nukat irti kaivurikäpälillään, sitten se yritti tietysti kiivetä boksiin mutta eihän pikkusiilin mitta riittänyt ja lopulta se yritti voimiensa takaa puskea boksia panssarivaunutyylillään. Mistään ei ollut apua, ja ilme oli kyllä melkoisen alistunut ja surkea, kuten seuraavasta kuvastakin näkyy (kaiken lisäksi wc-paperirullan päällä elvistelee koppis, varmaan ihan vaan ärsyttääkseen toivotonta siiliä):
182121.jpg


No, sitä ei kauaa surtu kun piristin piikkimiestä muutamalla pikkujauhiksella. Laitoin mm.  hiekkalaatikon katolle madon lusikassa niin että Dino näki tapauksen, ja koitin ottaa kuvaa kun se hakee sen. Tuon hiekkiksen katolla Dino piipahtelee ilman syytäkin usein tähyilemässä, ja kipuaa sinne yllättävän ripeästi ollakseen tuollainen pampula. Tässä vähän heikosta kulmasta punnerruskuva, parempaa en saanut. Kuva muuten ei ole tärähtänyt, siilillä vaan on sen verran vauhtia että se siltä näyttää:
182310.jpg

Ja tässä voittajafiilis, mato on jo tuulensuojassa:
182309.jpg
Alashyppäyksen yritin myös ikuistaa, mutta eipä vanha kamerarassukka pysynyt perässä. Voi kertoa että sieltä tullaan nopealla 'hyppy tuntemattomaan' -tyylillä alas :)


Tykkään kovasti kun Dino kiipeilee sylissäni, ja kävin pukaisemassa lempparikiipeilypyjaman päälleni. Sitten vaan lattialle polvilleni kamera toisessa kädessä ja madot toisessa. Olen mieluummin nykyään polvillani kuin suorin jaloin istuen, koska siilin kipuamistekniikka on parantunut ja polvillani ollessani se joutuu hieman enemmän punnertamaan päästäkseen syliin. Matojen eteen on siilin työnsä tehtävä! Piikikkäillä ystävillämme on muuten loistava apu kiipeämiseen, nimittäin kun piikistön tukee 'rotkon' vastapäiseen seinään niin siitä saa työntöapua ja homma käy helposti. Tässä kuva kun Dino kiipeää piikkitekniikalla syliini:
182308.jpg


Ja tässä sitä joutuukin ihan tassuvoimin saman homman tekemään, onnistuu se toki niinkin vaikkakin hieman hitaammin:
182313.jpg


Ja tässä sitten ollaan sylissä ja ihmetellään että mihinkäs sitten seuraavaksi:
182312.jpg


Ja tässä sellainen rallikuva, eli Dino elementissään ravaamassa olkkarin lattialla. Normaalisti reitti kulkee tv-tason takaa seinänvierustaa pitkin tässä kuvassa selkäni taakse jäävälle sohvalle asti ja sen editse tai takaa toista seinustaa taas tv-tasolle, mutta tässä olen huudellut Dinon hakemaan matoa ja reitti on oikaistu suoraan kohti ääntä:
182311.jpg



Vielä lopuksi kuva parin viikon takaisesta Pirkanmaan nakertajien elonäyttelystä Pirkkahallista, minä itse istun tuolla väkijoukon keskellä muovisessa lasten uima-altaassa:
182404.jpg
(kuva: Tarmo Pajunen)

Tritonin lisäksi esittäytymässä oli vain kaksi siiliä (Daim ja Nukka) ja kyllä oli siileillä rankka urakka edustaa niin suurelle yleisölle koko päivän ajan! Mutta hienosti selvittiin, ja varmasti kymmenille jyrsijä- ja kaniharrastajille tulivat lemmikkisiilitkin tutuksi. Siili tuntuu olevan kovin kiinnostava ja sympaattinen eläin kovin monen suomalaisen mielestä, ja suurella osalla on eurooppalaisesta siilistä paljon muistoja ja kokemuksia. Siellä sitten juteltiin näyttelykansan kanssa päivä niin lemmikkisiilien hoidosta kuin villisiilienkin ruokinnasta ja talvipesistä ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Kivaa oli taas kerran!

torstai, 24. elokuu 2006

Hurja villisiilikö pehmenemässä?

Ihan ensin mainos: lisäsin nyt tuonne oikeaan laitaa linkkilistan, 'Tritonin sekalaiset linkit' -otsikon alta löytyy. Yksi suosikeistani on Tritonin isän Artturin blogi, sieltä kautta pääsee katsomaan kuvia Tritonin vanhempien treffeiltäkin!

Mutta siihen pedon pehmeään puoleen.. Siltä se vaan tuntuu päivä päivältä enemmän, enää ei haukkailla tavan vuoksi koko ajan ja sylissäkin on alettu viihtyä. Melkoinen luppana tästä meidän Dinosta on tullut. Olen kokeellisesti todistanut, että juuri herännyt Dino on melkein sylisiili (huom. ei joka päivä), ja eilen se jaksoi makoilla tunnin verran sylissä paijattavana. Meillä kävi eilen siskoni siilivierailulla, ja ihan hienosti Dino käyttäytyi. Näytti juoksupyrähdyksiäkin lattialla vaikka hiukan taitaa vieraita ujostella, ainakin pidempään viihtyi sohvan kulmalla eli tähystyspaikallaan kurkkimassa. Niin ja aktivointipallo sai kyytiä olkkarin lattialla, siinä ei yleisökään haittaa koska raksut taitaa olla Tritonin suurinta herkkua :) Ruokapuolesta sen verran uutisia, että edelleen kaikki kelpaa mitä vaan keksii kokeilla. Eilen testasin kananmunaa, tietty keltuainen oli parempaa mutta valkuaistakin maisteltiin. Itse soin rasvatonta mansikkaviiliä (hyla) ja siitäkin Dino tuli maistamaan vähän. Olis syöny varmaan purkillisen, mutta raastoin väkisin jumbotassut irti purkin reunasta. On muuten tosi vahva ote! Tämä kyltymätön syömähimo aiheuttaa sen, että Dino on kuin imuri lattialla kulkiessaan, kaikki murut se syö ja ruokaroiskeet nuolee lattiasta. Kaikkea on mahdoton siivota pois, ja välillä on vihreää kakkaa löytynyt, eli jotain sopimatontakin on natusteltu. Yksi vaihtoehto tämän ehkäisyyn olisi sulkea tie keittiöön, mutta silloin Dinon juoksentelualue kaventuisi alle puoleen nykyisestä. Yksi pikantti piirre vielä: jos roskapussi on jäänyt lattialle niin se revitään kyljestä auki hetkessä. Eipähän jää meillä roskikset lojumaan enää :)

Sunnuntaina 27.8. ollaan menossa sitten Pirkanmaan Nakertajien elonäyttelyyn pirkkahalliin. Eilen löysin Etolasta viimeinkin sen mitä pitkään olen etsinyt, eli pikkulasten rullauima-altaan! Se on siis sellainen pakattuna pieneen tilaan menevä allas jossa on kova reunus, ei siis mikään ilmalla täytettävä hökötys (ei kestäisi eepeen hampaita). Nyt meillä on sitten aivan täydellinen siiliaitaus tuollaisiin tapahtumiin ja matkoille!